Metallia, teknologiaa ja jännitystä Vanhassa Kaivoksessa – koe Outokumpu

By Marcus Mohr

heinäkuu 25, 2019

Outokummussa ei kenties ole runsaasti liiketoimintaa, mutta sen metalliteollisuus elää yhä ja voi varsin hyvin. Outokumpu Oyj on globaaleilla markkinoilla toimiva metalliteollisuuden yritys. Yhtiö toimii jo 30 maassa ja aloitti alun perin Outokummussa, Kuusjärven pitäjässä vuonna 1910. Kuusjärvestä löydettiin kuparimalmia, jonka ympärille toiminta kehittyi. Päivämäärällä 16.3.1910 alueelta saatiin ensimmäiset kairausnäytteet, jonka perusteella syntyi kuparimalmia tuottava Outokummun kaivos. Tämän Suomen valtion liikelaitoksen toimitusjohtajaksi valittiin filosofian tohtori Eero Mäkinen. Valtio kuitenkin lunasti vuonna 1924 Hackmannin osuuden ja näin sillä oli hallussaan koko osakekanta – valtiollinen kaivosyhtiö oli syntynyt. Outokummun pääasiallinen tuote on ruostumaton teräs ja yhtiön osakkeet on noteerattu Helsingin pörssissä. Outokumpua pidetään yhtenä alan suurimmista toimijoista, sillä yhtiöllä on ruostumatonta terästä valmistavia tehtaita muuan muassa Suomen lisäksi Saksassa, Meksikossa ja Ruotsissa.

Suhteellisen suuri osuus kaikista Outokummun työpaikoista tekee Outokummusta yhden Suomen teollistuneimmista kunnista. Tällä hetkellä uutisoidaan kovasti siitä, kun Kiina tutkii ruostumattoman teräksen polkumyyntiä, ja Outokumpu onkin yksi kohteista. Analyytikot ovat ennustaneet Outokummulle hieman ohjeistusta heikompaa liiketulosta ja he odottavat Outokummun huhti-kesäkuun käyttökatteen olevan 130 miljoonaa euroa. Tällä hetkellä Outokummun osakkeella käydään kauppaa 1,2 prosentin laskussa 4,968 eurolla. Myös Outokummun maaperä ja sen oletetut rikkaudet kiinnostavat uudella tavalla hetken hiljaiselon jälkeen. Tutkimukset jatkuvat FinnCobaltin voimin Hautalammen malmiossa ja myös FinnAust Mining Finland aktivoituu uudelleen Kuusjärven taajaman etelä- ja lounaispuolella. Maaperän aarteiden olemassaolo on ollut tiedossa jo pidempään, nyt kuitenkin niitä etsitään innokkaammin. Outokummussa sekä sen lähialueilla kaivosalan maine on kirkkaampi kuin hetkeen.

Koe ja näe kaivosalueella!

Outokummun Vanha Kaivos tarjoaa kaiken ikäisille mielenkiintoista nähtävää, sillä jännittäviä maanalaisia tunneleita on paljon ja lisää tekemistä löytyy esimerkiksi Lasten Kaivoksessa. Kaivos on yli 100 vuotta vanha ja jännittämään pääsee jo, kun astuu 8-asteiseen kaivostunneliin – kypärä päässä tietenkin! Vanhan Kaivoksen nähtävyyksiin pääsee parhaiten osallistumaan opastetuilla kierroksilla. Oppaiden johdolla pääsee tutustumaan kiehtovaan kaivoshistoriaan ja jännittäviin paikkoihin. Samalla kannattaa myös poiketa tarkastelemassa maisemia huikeista korkeuksista alueen kaivostornilla tai Pohjois-Karjalan korkeimmassa rakennuksessa Keretin tornissa. Vanha Kaivos on aito ja historiallinen paikka, jossa kannattaa varautua viettämään koko päivä, sillä tekemistä ja ihmeteltävää riittää. Mieleenpainuvimmat kokemukset saa yleensä omalaatuisissa paikoissa – miltä siis kuulostaisi seikkailu tunneleissa jopa 50 metrin syvyydessä? Vanhalla Kaivoksella voi järjestää myös tapahtumia.

Järjestä ikimuistoiset häät, jylhissä kaivostoiminnan aikaisissa tiloissa

Museotunnelissa koet aidon ja jännittävän kokemuksen historiallisessa ympäristössä. Kävijät pääsevät kurkistamaan, millaista työskentely kaivoksessa oli 1900-luvulla. Karheat pinnat, 8-asteinen lämpötila sekä noin 50 metrin syvyyteen kuljettava tunneli luovat mieleenpainuvan ja huikean elämyksen, jollaista ei pääse monessakaan paikassa kokemaan. Kaivosalueen yksi mielenkiintoisimmista nähtävyyksistä on jo eläkkeellä oleva kaivosjuna. Tilauksesta liikennöivässä junassa on mahdollista hypätä jännittävien miehistönkuljetusvaunujen kyytiin, kun kaivosjuna kiertää halki monipuolisen kaivosympäristön. Mieleenpainuva kaivosjunaseikkailu on järjestettävissä kesäaikaan. Muistathan siis kysyä kyydit sekä hintatiedot kaivosjunalla infosta! Outokumpu tarjoaa autenttisen kaivosmiljöön, mutta lisäksi modernia ravintoloita, joissa istua iltaa vaikka pitkälle yöhön. Outokummun yöelämä tarjoaa ilon hetkiä täysi-ikäisille kävijöille, eikä kuivin suin tarvitse iltaa istua. Siitä pitävät huolta aina iloiset baarimikot ja -minnat.

Korjauspajassa toimii Ravintola Vanha Kaivos

Nälkä saattaakin yllättää, jolloin kannattaa suunnata korjauspajalle. Ravintolassa nautit täyttävistä ja herkullisista ruuista. Joka viikko ravintolalla on monipuolinen lounaslista sekä mukava virvokevalikoima. Lisäksi Karkkibaari ja jätskikioski palvelevat asiakkaitaan päivittäin. Outokummussa pidempään viihtyville on tarjolla koko kansa OKUfest-kaupunkifestivaali, jota Outokummussa juhlitaan elokuun ensimmäisenä viikonloppuna 4.-5.elokuuta. Koko perheen maksuttoman festivaalin ohjelmassa on tänä vuonna mm. perinteinen VANHA KAIVOS GP -mäkiautokilpailu, Helièn muotinäytös, markkinatori, kaupungin työkoneiden esittelyä, klovneriaa, poniratsastusta, frisbeegolf-turnaus ja Tonttitanssit, joiden yhteydessä järjestettävässä hyväntekeväisyyshuutokaupassa Outokummun kaupunki kauppaa omakotitalotontin ilman pohjahintaa. Okufestin juontajina on ”Salkkareista tuttu” Esko Kovero ja Markku Laitinen. Live-musiikkia tapahtumassa tarjoilevat puolestaan Keski-Karjalan Musiikkiopisto, Marko Jolkkonen & Marko Tuovinen, sekä pääesiintyjä Jukka Poika & DJ Stormy. Kuten huomaat, Outokumpua ei todellakaan voi väittää kuolleeksi kunnaksi!

About Marcus Mohr